Maarit Lähteenmäki, 0400-141431, maarit@kiinteistomeklarit.fi

 

Maarit on kiinteistövälittäjä Vaasa Kiinteistömeklareiden perustaja. Maarit on kokenut kiinteistövälittäjä tinkimättömällä, työtä pelkäämättömällä ja nöyrällä palveluasenteellaan saavuttanut asiakkaiden luottamuksen. Suuri osa toimeksiannoista tuleekin suositusten kautta ja se onkin ollut Maaritin tavoitteena – tehdä työ niin hyvin, että asiakas mielellään suosittelee ja palaa asiakkaaksi.

Jo nuorena hänen mieleensä kirkastui, että hän haluaa kiinteistönvälittäjäksi. Sille alalle hän hakeutuikin, mutta muutaman vuoden jälkeen siirtyi pankkimaailmaan ja edelleen kaupan alalle yrittäjäksi.

Parin pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeen Maarit halusi Vaasaan palattuaan palata kutsumusammattiinsa v. 2006. Yrittäjänä jo aiemmin toimineella Maaritilla kangasteli kuitenkin mielessä oman yrityksen perustaminen ja Kiinteistömeklareiden tarina alkoi kahden hyvän välittäjäkollegan kanssa vuonna 2011.

Auttamishaluinen ja empaattinen Maarit kokee olevansa oikeassa ammatissa saadessaan valjastaa osaamisensa ja kokemuksensa sekä myyjä että ostaja-asiakkaiden käyttöön.

Kaupalliset ja visuaaliset taitonsa Maarit on valjastanut yrityksen kehittämiseen ja pitämiseen alan osaamisen kärjessä yhdessä osaavan tiiminsä kanssa. Maarit ja Kiinteistömeklarit haluavat tarjota asiakkaille laadukkaan asunnonvälityskokemuksen, koska asuntokaupat ovat useimmille meistä elämän suurimpia kauppoja.

Maarit on toiminut useita vuosia Pohjanmaan Kiinteistönvälittäjien hallituksessa, mikä on tuonut syvyyttä ja perspektiiviä alaan.
Maarit viihtyy vapaa-ajallaan joko golfkentällä, jalkapallokentän laidalla tyttärien pelejä seuraten, kahden irlanninsetterin kanssa ulkoillen tai kuntosalilla. Golfin parissa Maarit on toiminut mm. Vaasan Golf ry:n puheenjohtajana sekä muissa vapaa-ehtoistehtävissä golfin tai jalkapallon parissa.

Maarit Lähteenmäki

Kiinteistönvälittäjä, LKV, Yrittäjä

Puhelin: 0400-141431
Sähköposti: maarit@kiinteistomeklarit.fi

Yhteydenottolomake

  • Hidden
  • Tietosuojaseloste

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.